Perinteiset pihaleikit kunniaan!

On hieman harmi, että nykyisin yhä harvempi lapsi leikkii perinteisiä pihaleikkejä ja näiden osaaminen uhkaakin maastamme hävitä. Nyt olisikin aika elvyttää pihaleikkiperinne!

Nykyisin pihaleikit joutuvat kilpailemaan lasten suosiosta niin kovin monen muun asian kanssa – on tietokonepelejä, televisio-ohjelmia, ohjattuja harrasteryhmiä ja vaikka mitä muuta. Nykyään voi olla vaikeaa saada kokoon riittävän isoa ryhmää pihaleikkejä varten. Pihaleikkiperinteiden elvyttäminen voisikin lähteä vaikkapa koulusta. Pihaleikit kun soveltuvat oikein hyvin myös vaikkapa osaksi liikuntatuntien opetusta. Niiden avulla voidaan opettaa myös suomalaisia vanhoja perinteitä mielekkäällä ja lapsia kiinnostavalla tavalla.

Pihaleikkeihin pureutuva ideapakka voi olla hyvä apuväline tässä tavoitteessa, koska se tarjoaa ideoita perinteisiin pihaleikkeihin. Pihaleikkien säilyttäminen on tärkeää jo siitäkin näkökulmasta katsottuna, että pihaleikkejä voidaan pitää tärkeänä osana kulttuuriperintöämme. Perinteiset pihaleikit, joita nykylasten vanhemmat ja isovanhemmat ovat lapsina leikkineet, ovat lapsille mielekäs tapa tutustua menneisiin aikoihin leikin varjolla.

Pihaleikit ovat myös oivallinen keino liikuttaa lapsia raittiissa ilmassa mielekkäällä tavalla. Pihaleikkien avulla lapset myös oppivat noudattamaan sääntöjä sekä ottamaan toisia huomioon. Pihaleikit tarjoavatkin monia opetuksellisia näkökulmia sekä reippaasti iloa ja riemua! Pihaleikeille pitäisikin palauttaa se asema ja kunnia, joka niillä menneinä aikoina oli. Olemmeko todellakin sitä mieltä, että kännykän näpyttely kotisohvalla voisi koskaan korvata näitä mukavia ystävien kanssa vietettyjä hetkiä sekä pihaleikeissä saatuja punaisia poskia?
Onkin mielenkiintoista pohtia esimerkiksi mitä vanhempamme leikkivät ollessaan pieniä ja mitä isovanhempamme leikkivät lapsina? Millaisia leikkikaluja tuolloin käytettiin? Osaako lapsesi muuten leikkiä 10 tikkua laudalla -leikkiä? Entä onko polttopallo lapsellesi tuttu leikki? Olisi vaikea kuvitella, etteivät nämä ennen niin kovin suositut leikit enää kiinnostaisi nykylapsia, jos he vain saisivat tilaisuuden näihin leikkeihin tutustua – jos vain joku tutustuttaisi heidät perinteisten pihaleikkien hurmaavaan maailmaan.

Kokosimme perinteisistä sekä hieman uudemmista pihaleikeistä listan, jota voit halutessasi käyttää apunasi suunnitellessasi mukavia pihaleikkihetkiä lastesi tai oppilaidesi kanssa. Toivomme, että listamme auttaa sinua muistamaan, kuinka kivoja pihaleikkejä aikoinaan leikittiinkään sekä kuinka hauskoja pihaleikki-ideoita onkaan keksitty aivan viime aikoina!

Pihaleikkejä

Toivomme, että saat tästä listasta inspiraatiota kivoihin pihaleikkihetkiin. Listaan on kerätty suosittuja suomalaisia pihaleikkejä – joukossa on sekä vanhoja, perinteisiä leikkejä että uudempia pihaleikkejä. Tässä listamme, ole hyvä:

– Polttopallo
– Kymmenen tikkua laudalla
– Ruutuhyppy
– Naruhyppely
– Twist
– Tervapata
– Rappuhippa
– Halaushippa
– Ketjuhippa
– Kyykkyhippa
– Nenähippa
– Väri
– Peili
– Kiinalainen hippa
– Kanahippa
– Hinduhippa
– Puuhippa
– Pohjatuuli ja etelätuuli
– Sardiinipurkki
– Käärme
– Purkkis
– Askelnaatta
– Laiva-vene-hyökyaalto
– Maa, meri, laiva
– Hillopurkit
– Muorin torimatka
– Noitaleikki
– Paha kuningas
– Viimeinen pari uunista ulos
– Nurkkis
– Liike jatkuu
– Maan ryöstö
– Metsänhaltija
– Pallokoris
– Heittopallo piirissä
– Vinkki
– Valokuvaaja
– Kalat verkossa
– Varo häntääsi
– Neljän tuulen leikki
– Höyhenpeli
– Parijalkapallo
– Ratsastaja ja hevonen
– Numeropallo
– Säilytä perunasi
– Jänisjahti
– Omenan syönti vesivadista
– Salapoliisit
– Viuhtominen
– Ilmapalloleikki
– Kehän murtaminen
– Naurukilpailu
– Viestin vienti
– Ken on nopein
– Herneiden poiminta
– Poroerotus
– Arviojuoksu
– Jäätyneet hernepussit
– Pitkänpitkä loikka
– Tahmeat popcornit
– Kapteeni käskee
– Solmu
– Linnut, madot, kissat
– Hännän sieppaaminen
– Vettä kengässä
– Salaliitto
– Kukkulan kuningas
– Aku Ankka –hippa
– Lumienkeli
– Lumilabyrintti

Mukavia leikkihetkiä toivotellen!